SIVISTYKSEN TUHO

.

2015


 

 

 

Alamme olla taas (!) siinä vaiheessa, kuin Rooman imperium 300 e.a.a.

 

Erityisesti länsimaissa on voimakas trendi turruttaa kansalaiset erikseen ja yhdessä rahan mantraan.

 

Kansalle hoetaan itsekkyyttä ja omaa nautintoa, hedonismia: "Kuka välittää Sinusta jos et itse välitä. Pidä huoli omista eduistasi".

Ja annetaan varsin räikeästi ymmärtää, että "..onnea voi ostaa!"

Sirkusta on tarjolla vaikka suurelta osaa maailman kansalaisista on vailla sitä leipää..

 

Pieni omistava rahavaltaluokka kerää keräämistään omaisuuksia muilta.

Kykenemättä viemään niitä mukaansa Tuonpuoleiseen, lähisuvun kykenemättä tuhlaamaan omaisuutta säällisen elämän puitteissa.

Eikä tälle loppua näy.

 

Kansa on sokaistu.

 

 

Tässä välissä on tullut tilaa raakalaisjoukoille jotka lupaavat yhtä; tarjoavat toista.

 

Tämänlaisen sivistyksen "irvikuvan" tuhoutuminen on alkanut. Barbaarijoukot liikkuvat nyt nopsasti kansainvaelluksen seassa tuoden epävarmuutta, pelkoa ja tuhoa sivistyksen jäännösten joukkoon.

Niin kauan kuin emme käsitä että olemme yhtä - kaikki maapallon kansat jokaista ihmistä myöten - emme pysty juurikaan vastustamaan sivistymättömyyden tulvaa.

 

..se sama slogan:

Sivistys on, että käytämme valtaamme toisten hyväksi.

Se tulee kertautuen myös itsellemme.

 

 


 

Onko olemassa neuvoa, menetelmää..?

 

On olemassa idea.

 

Lapsuuden suojeleminen hyvään, toisia huomioon ottavaan ja velvollisuuksien täyttämiseen suuntautuva elinympäristö.

Se tuo mukanaan tasavertaisia oikeuksia elää onnellisena.

 

Vaikeuskertoimena on edellinen itsekkyyden määritelmä.