2018
Suomalaisessa ja pohjoismaisessa kulttuurissa on yhteiskunnalla merkittävä vastuunkantajan rooli.
Olemme kasvaneet syntymästämme saakka sen syleilyssä.
Mielestäni se on yksi maailman parhaimpia yhteiskunnallisia saavutuksia. Ollen parhaimmillaan 70-80-lukujen vaihteessa.
Me näin ollen rajoittuneesta näkökulmastamme oman kultuurimme sisältä emme ymmärrä; kykene käsittämään miksi muualla toimitaan niin paljaan röyhkeästi ja julmasti - usein - omia kansalaisaan vastaan? Kuin myös kansalaisuusnäkökulman rajojen yli...
Olen näkevinäni kultturiimme sisäistynyttä yhteiskunnan vastuuta (ks. aiempiin kappaleisiin) kansalaisistaan.
Olemme oppineet, että pääosin voimme luottaa yhteiskunnallisiin instituutioihimme.
Kohdistaessamma katseemme viestimien etämaista tuleviin uutisiin olemme nähneet, huomanneet aivan toisenlaisia valtiohallintoja.
Joissa pelottavan useissa Valtio = Vihollinen. Ja Poliisi = Pamppu...
Tämän toi esille eräs pakolainen 2015 kansainvaellusvärähdyksen yhteydessä Rajajoosepin raja-aseman jälkeen: "Kummallista: tämä on ensimmäinen maa- ja raja jossa poliisi ei pamputtanut !?"
Tästä vedän suoran johtopäätöksen:
kultturissamme, valtiohallinnossa voimme sangen pitkälle luottaa yhteiskuntaan.
Yleistäen, Euroopan ulkopuolella se ei ole niinkään selvää. Euroopan ulkopuolella on selvää, että ainoat jotka pitävät Sinun puoltasi ovat Vanhempasi <->Lapsesi. Perheesi. Sukusi ja Heimosi [alenevassa järjestyksissä]. Muihin ei voi luottaa muuta kuin pahassa. Sitä ensiarvoisesti olettaen.
SIKSI.
On Latinalaiskortteleita. Kiinalaiskaupunginosia. Ranskalaisyhteisöjä. Meksikaanikaupungiosia. Ja Pikku Italioita. Yo'name It...
Niitä kutakin yhdistää omanlaisensa joskin variotunut kulttuurinsa. Ja epäluottamus "uuden maan" yhteiskuntajärjestystä kohtaan, jopa "kansankoti Ruotsissa".
TÄMÄ
..on saatava ylikasvetuksi. Että epäluotettavasta kultturista saapuneet saavat sopeuttavaa hyväksyntää uudelta asuinmaaltaan. Jolloin - parhaassa tapauksessa - he integroituvat; sopeutuvat maahan johon ovat saapuneet johon heidät on otettu samanarvoisina oikeuksiltaan ja velvoituksineen ihmisinä, yksilöinä, perheinä oppiakseen luottamaan - edes - valtioon ja sen parhaimpaan tahtoonsa heitä kohtaan.
Tämä vie aikaa "vain" muutaman sukupolven - jos tähän paneudutaan molemmin puolin yhteiseksi hyväksi. Ja laajemmin....