NUPIT NURKKAAN

VUOSILTA  2006,  2012-2015


6.1.2006 ~ 2012  [PÄIVITETTY 2015]

Työnimi: NUPIT NURKKAAN "NN"-SOUND FEELING LOUNGE PARLOR's (REG.(tm)

 

Musan Luukuttaminen.

Kenelläkään normaalihenkilöllä ei ole varaa luoda "konserttisalitilaa" kerrostaloon eikä niissä voi soittaa muiden häiriintymättä.

Monella on silti halu ja himo "luukuttaa" mieliesityksiään joskus "oikein kunnolla".

Mikään normaali konserttitila ei ole toimiva koska niissä ei ole sopivaa laitteistoa musiikin toistamiseen ja vaikka olisi, ei laitteita voi jättää kenen tahansa näpelöitäväksi. Valvonta on myös ongelmallista joten vähänkään sinne päin olevat tilat ja (kalliit) kamat eivät kuitenkaan ole kenen tahansa käytettävissä.

[BIG] JOS asiakkaalle olisi tarjolla kohtuullisen laadukkaat äänen/videontoistolaitteet järkevällä aikaveloituksella olisi potentiaalista asiakasta lähiöt pullollaan!

Nuoria miehiä jotka hyvin mielellään esittelisivät kavereilleen ja ystävättärilleen (ja tytöt käänteisesti) mielimusiikkiaan "ihan kunnolla"! Siis riittävän laadukkaasti - tahallani en puhu Hi-Fi'stä - eli riittävän kovalla äänenpaineella ja kunnon Low-EndBassot mukaan!

Eli siis sellaista formaattia mitä asuintiloissa/taloissa ei ikinä ;~) toivota naapurista kuuluvan!

Homma - palvelu - vaan pitää saada hanskaan.

..ja sen täyttäminen:

 

1) LINJAUKSIA & IDEOINTIA

PERUSKUVIO:
Slogan: Poka tuo mökän mukanaan...!

Rauhallisessa paikassa oleva kookas akustoitu tila musiikin / videoiden / elokuvien esittämiseen soveltuva jonka varusteena ovat äänentoisto- ja videoscreenlaitteisto.

Ohjelmamateriaalista vastaa vuokraava asiakas itse.

 

Tuoden mukanaan tallennettua ohjelmaa vaihtoehtoisilla tallennusmedioilla (USB-muistit, SD-muistikortti, bluetooth-yhteys matkapuhelimesta, CD/DVDlevy, Line-In-jack ø3,5 / 2,5 mm tms. yleinen tiedostonsiirtomedia Ehkei sentään VHS-casettia.... Vai..? (onko siinä markkinarako Nr 2 + nauhuriongelmat? Entä vielä SCART-liitin laitteistoon - voisi onnistua. Omapahan on sitten VHS-nauhurinsa..).

 

Asiakas ja hänen sessiovieraansa identifioidaan kunkin henkilön matkapuhelimen perusteella. Ks. 4.
Asiakas maksaa session matkapuhelimella joka avaa pääsyn tiloihin hänelle sekä sessiotunnuksella kunkin omallaan matkapuhelimella identifioiduilla sessiovieraillaan. Ei lisämaksua.
Asiakaspuoli on pelkistetty, akustoitu laaja tila jossa vain yksi sohva tms. akustisesti edullisimmassa kohdassa mutta tilaa tanssisessioille.

Tilaa etävalvotaan (VPN) yhdestä (aluksi riittää) tai muutamasta Suomessa sijaitsevasta valvomosta. Turvallisuus ulkoistetaan kunkin paikkakunnan turvayhtiölle sopimuksella täten saaden ongelmatapausten selvittelyn viive minimoitua.

Tekniikka on tilan toisessa päädyssä paksun plexilasin suojaamana asiakkaiden fyysisyydeltä. Vain media-aukot fyysisille tietovälineiden liittämisille toistolaitteistoon.
Tekniikka näyttävästi värivalaistuna taustalla.
Tilasuojaus tekniikalle.
Audiovahvistintehot suhteutetaan tilaan ja tarvittavaan äänenpaineeseen.

Pitäisikö - nykymaailmassa - olla Surround-järjestelmävahvistimet ja (5.1 ~ 7.1) kaiutinjärjestelmät? Ehkä ei näin aluksi.

Tilan identifiointina (ehdotus:) [tunnus/logona:] alaosa tumma metallihohtoinen grafiitin harmaa portaattomasti liukuvaihtuen seinissä tumman yön idingon siniseksi kattoa myöten. Katossa "väreilevät" LED-sinivalot tuikkimassa tähtitaivas-imitaationa.
1 sohva vaalean harmaa (turvallisuus: erottuu melkein pimeässä tilassa)
Normaalit lain edellyttämät poistumisopasteet.

Tekniikka ei ole erikoisen hinnakasta. Ei ihan HiFi-laatua mutta LOUD and LOW-END BASS ! mukaan.
Ehdottaisin audiojärjestelmän rungoksi autolaitteistoa ilman radio-osaa. Se on helppohoitoisempi, varmatoimisempi  ja virusimmuuni tietokonepohjaiseen soittoon verrattuna. Ja autolaitteistoon saa videotoistomahdollisuuden isommalle screenille joka on sen pleksiseinän takana.

Lisänä ns. diskovalot asiakkaan halutessa. (samaan hintaan)

Järjestelmän asiakasohjaus yleiskaukosäätimellä.
Valaistustason 'kaukosäätö' samalla yleiskaukosäätimellä.

Taustalla erillinen tietokone tilanhallintaan joka suorittaa asiakkaiden sisäänkirjauksen, tilavalvonnan ja turvallisuusvalvonnan (tulipalo, 112 tilaus, vartioinnin kutsumisen, yhteydenpidon (VPN) valvomoon ja valvomokontrollin tarpeen mukaan kaksisuuntaisen yhteyden muodostamiseksi.

Valvontakamerat 2 kpl + salamavalot joilla voidaan rekisteröidä a) tilojen kunto session jälkeen b) todistekuvat ongelmatapauksista.

Lakiedellytyksenä WC-tilat.
Sijoitettuna siten, että toinen valvontakamera näkee ovesta perille asti tilan kunnon. Vastuuasiakkaan edellytetään huolehtivan WC-tilojen ovien aukijättämisestä em. valvontakuvaa (kaikkien poistuttua ennen seuraavaa sessiota) tilojen kunnosta.

Sisääntuloeteinen.
Pyörähdysportti (kuten teollisuuslaitosten kulunvalvonnassa) ohjataan asiakasmatkapuhelimen soitolla.
Hätäpoistumistie.


SELITYKSIÄ SELVITYKSIÄ LOGISTIIKKAA

Tässä on nyt esitetty pikkuisen perusideaa ja alustavia reunaehtoja jutulle. Jota nimitän tässä vaiheessa Nupit Nurkkaan tiloiksi. Sillä termillä kosiskellaan lähinnä nuorisoa. Mutta ei ole syytä poissulkea muitakaan musiikkienthusiasteja.

Homma saadaan taloudellisesti järkeväksi iMac-IKEA-tyyppisillä ketjuideoilla.
Eli kun on päätetty koemusiikkiteattereiden jälkeen
(joka on markkinatutkimus käytännön tasolla) ketjun luomisesta saadaan standardiratkaisut laitteiston, ylläpidon  alihankintoja, ulkoistuksen ja hallinnon että sopimusten suhteen. Sekä lakisääteiset vasteet asiakas/yrittäjä rajanvedosta.

Varsinaisia erikoislaitteita ei tarvita juuri ollenkaan; normaalit audiovahvistimet skaalattuna tilan koolla kertaa tarvittava äänenpaine, medioiden lukulaitteet ovat halvinta tietokonebulkkitavaraa (DVD-asema n. 30 € monikorttilukija 40 €). Raskaimman taloudellisen investoinnin muodostavat kiinteistö (ylläpito/vuokraus), audiovahvistimet ja kaiuttimet sekä valvontajärjestelmät porttikoneistoineen.

Tilaaja/maksajaidentifiointi on ehkä ongelmallisin. Mutta: matkapuhelin on nuorisolle identiteetin jatke ja siten must: ei saa hukata eikä töpätä sen kanssa. Sitä paitsi se muodostaa luontevan laskutuskanavan. NN-korvaus voidaan järjestää käyttösopimuksessa (1st kerta) liittymän puhelinlaskuun. Menetelmä tulee integroida hallintaohjelmistoon oleelliseksi osaksi.

Hätätilanteessa asiakashenkilön sessio voidaan katkaista tiedotteen esittämistä (Videoscreen+audio) varten viranomaisen toimesta NN-valvomon kautta.

Tilaa voidaan tarvittaessa videovalvoa mutta näkyvästi: kameravalonheittimet syttyvät ja kaksisuuntainen yhteys kytkeytyy valvojalle joka voi tallentaa&linkittää sen viranomaiselle. (via VPN).

 

1) OHJELMISTO


Järjestelmä tarvitsee valvontayksikköön kustomoidun ohjelmiston kontrollitietokoneeseen.
Kone itse sangen simppeli AV-kykyinen keskiluokan mikro jossa tasoa parempi näytönohjain. Bulkkina ehkä alle 500 € (2012).

Ohjelmiston luominen ei ole Suomessa mikään ongelma. Ja ohjelmisto on digitietoa, monistettavissa mitättömin, olemattomin kuluin. Ylläpito ja kehittämien vaatii jotain siihen päälle.

Kustannusten kipupisteet

Tilojen hankita (löytäminen alueelta jossa on riittävä potentiaalinen käyttäjäkunta) paikallisviranomaisten lupakäytäntö; ei varmaan mitään selvää näin "oudosta" ideasta! Eikä esimerkkitapauksia (toivottavasti ei! :-)

* standardikaluston määrittely ja hankinta (sopimukset)
* ohjelmiston luonti ja kehitys
* valvojien kouluttaminen ja asiakaspalveluhenkisen käytännön opastaminen

hallinto: valvojien asiakaskontaktien luominen mainostamalla (alusta alkaen nettipalvelimella, SoMe:ssa ja demovaiheen jälkeen TV- ja multimediamainoksissa sekä kännykkäsovelluksissa. Mainosta pukkaa.

Käytetäänkö nettimenetelmää: "Klikatessasi JATKA-nappia olet lukenut ja hyväksynyt NN-palvelun käyttöehdot. Linkki: lue käyttöehdot.

Tuote/palvelu on suunnattu nuorille (josta tuotenimi!) joilla ei ole mahdollisuutta kotiolosuhteissa soittaa mielimusiikkia itselleen ja ystävilleen "kybällä: nupit kaakossa"!

2) BASICS - PERUSTEET

  PROTOn saisi sopivasti jonnekin Hartwall-areenan kellaritiloihin joka olisi monella tavalla sopiva paikka kokeilulle. Logistiikkaa suunnitteluun, rakentamisen, kehittelyn ja ylläpidon testaamiseksi olisi jo paikalla.

  Itse sijainti ei ole paras mahdollinen koska kilpailevia viihdetiloja ja -tilaisuuksia on "liian lähellä". Kävijämäärät eivät riittäne katteeksi kannattavuudelle.

  Toimivampi paikka olisi Länsi- ja Itä-Helsingissä, yksi kummallakin alueella väkitiheimmällä alueella. Kokeilun/kannattavuustestauksen vuoksi vois kolmannen NN-tilan rakentaa johonkin pikkukaupunkiin kuten esim. Porvooseen  ;-]

3) REUNAEHTOJA

Valitettavasti idealle joudutaan asettamaan runsaasti reunaehtoja että siitä saataisiin toimiva ja kestävä konsepti laajempaan levitykseen asutuskeskusten lähiöihin joissa se olisi kilpailukykyinen paikallisten (varsinkin/erityisesti: olemattomien ;-) viihdepalvelujen suhteen.

Tila tulee olla sellaisessa kiinteistössä jossa ei ole häiriintyviä asukkaita tahi henkilöitä työssä.

Soveltuvin olisi käytöstä poistettu teollisuus-, varasto- tahi kauppatila rakennuksessa jossa ei asuta eikä ole liike- tai työtoimintaa.

NN-tilaan olisi oltava (olisiko?) pääsy periaatteessa ympäri vuorokauden?

Edellisen asiakkaan poistuttua järjestelmä käy läpi itsetestauksen ja tilavalvonnan ennen seuraavaa asiakasta. Ks. 4) VALVONTA

Että mahdolliset viat, ongelmat, laiterikot sekä tilan siisteys saadaan talletettua ja kohdistettua oikealle asiakasvastuuhenkilölle mahdollisesti tarpeellisia jatkotoimenpiteitä (lisälaskutus käyttöehtojen puitteissa) varten.

NN-tilaa etävalvoo (alueittain) yksi (1) henkilö [2- vai 3-vuorotyö?]  (alueellisesti?/valtakunnallisesti?) joka vastaa sen normaalista toiminnasta ja huollattaa & korjaa (ulkoistettu kullekin paikallisille alan liikkeelle) kulumat, kulutukset ym. ylläpidon. Yksi henkilö voi huolehtia useammasta tilasta eri puolilla kaupunkia tai parista (pienestä) lähikaupungista.

Tilavalvonta tapahtuu pääsääntöisesti internetin VPN-verkon välityksellä. Lisäksi jokaiseen NN-tilassa olevaan henkilöön on matkapuhelinnumero tiedossa. Ks. 3) IDENTIFIOINTI

Roskakorit on kuitenkin käytävä tyhjentämässä? Parantaa yleistä valvontaa "kun joku käy vilkaisemassa."
Vai edellytettäsiinkö vastuuasiakkaan huolehtivan tyhjentämisestä roskapusseihin: rullasta vetäistään uusi joka viedään mennessä. (pitäisikö pussissa olla NN-tunnus, ettei niitä löydy hujan hajan oven ulkopuolelta?) Ulos siis roskalavavuokraus?

Tilavaraukset internetin kautta (?). NN-portaali + matkapuhelintekstiviesti.

Tietysti anonymiteetti eri asiakkaiden välillä.

Uskaltaisin suositellaan vanhemmillekin musiikkifanaatikoille musiikkimausta riippumatta "kerrankin täysillä luukutusta" varten! Niin ja piano pianissimo..... !


4) MAKSATUS - IDENTIFIOINTI - VASTUU

4A Asiakastunnistus:

Mikä on (vm.2012) tukevin ja joustavin tunnistusmenetelmä? Jolla voi maksaa!
Se on se oma, henkilökohtainen statuksen jatke: matkapuhelin.
Siis:
Matkapuhelin.
Vastuuasiakas vastaa session kaikista vieraista tilan käytön suhteen. Jokainen sessioon tuleva identifioidaan omalla matkapuhelimellaan. Saa sessionumeron. Ei lisämaksua sessiolaskutukseen. Yläraja viranomaisten määräämä tilan max. henkilöluku.

4B) Identifiointi/maksuprosessi


Sisääntulo kadulta/ulkoa. Eteinen jossa on yhden hengen pyörötanko"ovi". (Kuten monissa tehdaslaitoksissa kulunvalvonnan henkilöportti).
Ensimmäisenä menee porttiin  - joka on lukossa eteen/sisäänpäin mutta jonka tulee olla "auki" pyörähtävä takaisin ulos/kadulle - maksaja joka soittaa seinätaulussa olevaan (kansalliseen) NN-numeroon ja "keskustellaan" DTMF-numeronäppäimin kysy/vastaa prosedurilla
seuraavat asiat:


* identifiointina suomalainen suomalaisen operaattorin SIM-kortti jolla ei ole maksuhäiriöitä
* kysytään ja annetaan etsien seinällä oleva NN-paikkakoodinumero.
* saadaan sessionumero - jaettavaksi perässä jonottaville kavereille
* porttilukitus sisäänpäin aukeaa - vastuuasiakas pääsee sisään - aikalaskutus aloitetaan

Portille tulee kaveri nro 1
* soittaa samaan numeroon - identifioituu samalla - tarkistetaan ettei hän ole estolistalla
* antaa sessionumeron - joka liittää hänet vastuuasiakkaaseen
* porttilukitus sisäänpäin aukeaa - kaveri nro 1 pääsee sisään

Portille tulee kaveri nro 2 jne...

Sisäänpäästö estyy kun tilan sallittu henkilömäärä täyttyy (viranomaispäätöstieto)
Esiporttihuonetta videovalvotaan ettei useampia henkilöitä työnny yhdellä porttipyörähdyksellä mukaan sisään. Valvontaan voi lisätä teknisiä sensoreita (painovaaka, liiketunnistimia - logiikkapäättely ettei ole useampia henkilöitä jolloin voidaan ottaa automaattisalamakuva porttitilasta).

4C) POISTUMINEN


Viimeisen henkilön jonka tulee olla vastuuasiakas, lähtiessä soittaa samaan numeroon ja painaa (esim.) 2 joka pysäyttää aikalaskutuksen.
Ennen poistumista tulee hänen avata ja jättää WC:n ovi selälleen, että valvonta toimii senkin suhteen.
{Suora kameranäköyteys WC-tilaan}
ks. 5) VALVONTA

 

5) VALVONTA


Poistumisoven (voiko olla sama pyöröportti sisääntulossa?) joka laskee samalla tavalla poistuvien lukumäärän (pakko olla myös varahätäpoistumistie) sulkeuduttua huoneen kaksi HD-kameraa ottavat salamavalaistut kuvat huoneesta kummastakin suunnasta toisen 'nähdessä' myös WC-tilaan, että sekin on siisti ja ehjä ja liittävät sen session vastuuhenkilön tietoihin (tietokantalinkillä) mahdollisen korvaus- tai rangaistusesityksen todisteeksi.
Kameroiden on nähtävä koko tila siten, ettei sinne pysty jäämään ketään "huomaamattomasti" esim. sohvan taakse. Kameroiden laukeaminen salamoineen tulee olla ~ 1/2 sekunin välein, etteivät salamat sokaise toista kameraa mutta kukaan ei kerkiä livahtamaan esim. sohvan takaa sen eteen ennen toista, vastakkaisesta suunnasta otettavaa kuvaa.
Kuvat siirtyvät välittömästi keskusvalvomon hallintotietokoneelle joka on varmistettu toiseen tietolaitteeseen.

6) RIKKOMUKSET

Syyt luokittain (miedoimmista vakavimpaan).
* sotkeminen roskaaminen töhriminen, Graffitit, roskakorin tyhjentämättömyys: lähtiessä omat roskat mukaan: roskamuovipussirulla tarjolla.
* wc-sotkut
* materiaalien - käsi-, WC-paperien, pesuaineiden varastaminen
* välineiden rikkominen - WC - sisustussohva - seinät - ovet - porttikone - akryyliväliseinä - soittimet & kaiuttimet ovet lukot
* maksuhäiriöiden vuoksi saamatta jääneet vuokrasuoritteet
* epäasiallinen käytös incl. tappelut seksuaalinen kanssakäyminen (?) tms.
* aseiden, huumeiden tuonti ja/tai käyttö NN-tilassa
* henkilöön kohdistuvat väkivallanteot
* terroriteot

7) SANKTIOT

* Varoittava huomautus: Sessio kaukokeskeytetään. Valvojan äänipuhuttelu. Sitten jatketaan..
* Lopettava huomautus: Sessio lopetetaan. Tilan tulee tyhjentyä 10 minuutissa. Maksua ei palauteta.
* Porttikielto määräajaksi: lievempi vastuuasiakkaana - rankempi versio: ei myöskään vastuuasiakkaan vieraana.
* Säädetään porttikiellon aikapituuksina. Vko - kk.
* Porttikielto vastuuasiakkaana lopullisesti.
* Porttikielto ei edes vieraana.
* Yhteiskunnan ja lakien määräämät rangaistusseuraamukset (eivät kuulu yrityksen osuuteen kuin tarvittaessa haastajana)

Porttikielto
Sääntöjen rikkominen epää asiakkaan pääsyn määräajaksi mihinkään NN-tilaan Suomessa, ei myöskään toisen tilaavan/maksavan asiakkaan mukana.
Tilaava/maksava asiakas on vastuuvelvollinen korvaamaan aiheutuneet / aiheutetut vahingot ennen pääsyluvan myöntymistä

8) TURVALLISUUS

Mahdollisuuden vähentämiseksi tilat ovat pelkistettyjä ja kaukovalvottuja joskaan kaksisuuntainen valvontayhteys ei ole jatkuvaa.

Tilannevalvonnan liipaisuja tullee harkita mistä aktiviteetista tarkkailu hälyttää valvojan joka päättää kaksisuuntaisen yhteyden avaamisesta tilaan ja sen asiakkaisiin. Mikäli tilannetta (liipaisun aihetta) ei selvitetä uskottavasti tila "sammutetaan" ja odotetaan kaikkien henkilöiden poistuvan tai turvapalvelun vartija (ulkoistettu palvelu paikkakunnittain) käy poistamassa asiattomasti käyttäytyvät - yleensä/käytännössä kaikki läsnäolijat "sakinhivutusvaikutuksen" aikaansaamiseksi. Päälle tulee käyttökieltoa poistumismääräyksen vastustamisesta. Kustannukset tulevat puhelinlaskuun. Sessiovuokramaksua ei palauteta.

Turvallisuuden vuoksi on ulos päästävä normaalisti ainakin kahta sisältä>ulos lukitsematonta tietä joita valvotaan (video) luvattoman sisäänpäästämisen estämiseksi.

Tilassa on oltava näkyvästi merkityt/turvavalaistut hätäpysäytys-, palohälytys- ja "hätäkutsu turvallisuusvartijoille"-painonapit. Painallus keskeyttää session ja sytyttää yleisvalaistuksen sekä kuvaa tilan/tilanteen.
Palohälytin josta tieto NN-päävalvomoon.
Niiden asiattomasta käytöstä aiheutuu korvausvastuu aiheettomasta hälytyksestä sekä käyntikielto määräajaksi.

Lisäksi asiakkailla on kullakin oma matkapuhelimensa: 112. Jolle kerrotan NN-tilan koodinumero paikan identifioinniksi. Joka on/löytyy myös NN-sivustojen sijaintipaikkalistauksessa.

Sekä - yleensä - puhelimen GPS/Glonass-tiedoista missä ollaan: paikannuspalvelut puhelimessa. Paikannuspalveluita edellytetään session vastuuhenkilön puhelimelta - ehkä NN-järjestelmän (toimipisteiden toimiessa hallitusti saattaisi olla mobiilisovellus ladattavissa puhelimeen (Win mobile, Android, iPhone etc {2015}) joka automaattisesti välittäisi puhelimen sijaintitiedon NN-slfp-palvelimelle..

Hätäpoistumistiet 2 kpl - toinen tuloporttieteisen kautta. Toinen erillinen vastakkaisessa kulmassa jonka oven avaaminen aiheuttaa valvontahälytyksen, video/audiotoiston/diskovalojen välittömän loppuminen (sessio sammuu) yleisvalaistus syttyy ja valvontakamerat ottavat sarjan salamavalokuvia NN-tilasta.
Hälyttävästä NN- tilasta aukeaa automaattisesti kaksisuuntainen ääniyhteys valvomoon (VPN-verkko).
Kaukohälytetään paikallinen turvafirman vartija katsomaan mikä on hätänä?

Niiden asiattomasta käytöstä aiheutuu korvausvastuu aiheettomasta hälytyksestä sekä (esim) käyntikielto määräajaksi.
Poliisiviranomaisilla ja turvallisuushenkilöstöllä tulee olla oikeus ja mahdollisuus päästä koska tahansa välittömästi NN-tilaan ja heillä on siellä ne oikeudet henkilöön ja heidän omaisuuteensa kohdistuvan tarkastuksen oikeudet jotka laki heille suo. Tila ja sessio ei KOSKAAN ole yksityinen tila/tilaisuus (lakimäritelmä täten).

9) LAKIMÄÄREET

1§) Edellisestä: tilaa ja sessiota ei luokitella "yksityistilaisuudeksi" turvallisuus- ja valvontaperiaatteiden noudattamiseksi. Viranomaisilla ja turvahenkilöstöllä tulee olla oikeus koska tahansa päästä NN-tilaan.

Tilojen käyttö rikollisiin toimiin

Asiakas/tilaaja vaadittaessa vastaa rikosoikeudellisesti tekemisistään tilassa. Piste.

Asianomistajarikokset (NN-SLFP-Consortium Ltd)

Tilasta välineiden varastaminen (käytännössä vain näppis+hiiri+kauko-ohjain&WC-paperi/saippuaa/roskapaperirulla) lopettaa asiakassuhteen pysyvästi (?). Hän ja hänen sillä hetkellä rekisteröidyt mukana olleet henkilöt saavat pysyvän porttikiellon tiloihin (?).

Toisaalta näppiksen+hiirenkään tai yleiskaukosäätimenkään hinta ei ole merkittävä; n. 50 €. Mutta periaate.
Edellä olevat lakitekniset reunaehdot tulevat asiakassuhdesopimuksen taakse sillä "pienellä tekstillä" jolla vastuu siirretään.
Samoin laskutusoikeus asiakkaan puhelinliittymän kautta valtuutetaan sopimuksessa.

Koska niissä ei (näytä) olevan jatkuvaa valvontaa eikä valvojaa (kustannuskysymys) saattaa joillekin tulla mieleen tilojen käyttäminen epäasiallisesti ja rikollisiin tarkoituksiin.

Lakitekniikkaa
...joutuu kehittelemään jonkinverran.

Tässä - toimivuuden ja jatkuvuuden takeeksi - joutuu asiakkaan ja hänen vieraidensa identifioimiseksi turvautumaan suhteellisen järeisiin tunnistusmenetelmiin.

Muuten tästä ei tule kuin kasa romua ja siitäkin osa varastetaan.

Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet sekä sopimus- ja korvausmenettely joudutaan kustomoimaan perusidea tarkoin mielessä. Mikään ei floppaa helpommin kuin asiakastyytyväisyyden menetys. Ja tämä on uusi aluevaltaus jollaista en tiedä vielä missään olevan, ainakaan järjestelmällisesti ylläpidettynä.

Asiakkaan - joista varmaan yli 95% on reiluja, oman ja yhteisen etunsa ymmärtäviä henkilöitä - kannalta yhteisistä sovituista pelisäännöistä kiinnipitäminen on kaikkien osapuolen etu.

Pelisääntöjä kunnioittamattomien suodattaminen onkin sitten jo taiteen lajinsa. Huomioonottaen vielä syrjintää koskevat lait.

Tilaava/maksava asiakas vastaa myös vieraistaan ja heidän tekemisistään tilan ja tilaisuuden suhteen.

Ei mitään myytävää tilassa. Ilmainen juomavesihana WC-tilan eteisessä (rajoitettu virtaama - hallitsee/hillitsee vesivahinkoja)

Tekijänoikeus

Asiakas vastaa tilaan tuomansa kuva/äänimateriaalin laillisuudesta. Piste.

 

10) KEHITYKSEN TALOUDELLISET REUNAEHDOT

tilahallinto
hankinta: tilat - tekniikka - palvelut (ulkoiset / sisäiset) hallinto
sopimukset: ulkoistettu turvallisuuspalvelu (paikalliset turvaliikkeet) Ulkoistettu laite/tilahuolto.
rahavirta > päätökset > toimenpiteet
tekniikka, standardisointi: NN-tilassa ja valvontapisteessä

 

X)  Näillä lähtötiedoilla ja suuntaviivoilla voidaan aloittaa karkea kustannuslaskenta jolla saadaan arvio tarvittavasta aikaveloitushinnasta jolla homma alkaa kannattamaan jossain säädettävässä break-even-pisteessä.

Tämän jälkeen tunnustelevaa levittäytymistä sopiviksi ja kannattaviksi luokiteltuihin asuinympäristöihin.

Ja idean testitilojen avaaminen muihin maihin... As like a SOUND FEELING LOUNGE PARLOR's (REG.(tm)) Että ketju toimisi, leviäsi ja alkaisi tuottaa todella.

 

11) NOTE - NOOTTI !

Hoidetaan homma kotiin... Ennen kuin se on Made in China Uruquay India U.S.A built in Taiwan. . .

 

PS.
Höh: entäs vastaavia "pienkonserttisaleja" (pienikokoisempia samoin perusvarustein vahvistin+kaiuttimet skaalattuna pienempään tilaan) vanhainkoteihin (jos mistä äänieristyskelpoista tilaa löytyy)! Kohta Olavi Virta (kaikki kunnia todelliselle Taiteilijalle)  vaihtuu Gun's and Rose's:iin... Siis vanhainkodeissa!
PR-juttu!? Sit'kun menee hyvin ja pukkaa dinaareja...

Nimimerkki: "Pientä kipinöintiä korvien välissä [oikosulku!?]  vielä havaittavissa"

t: Eda

Tallennettu: 25.4.2012 8:03 Tiedostonimi: NUPIT_NURKKAAN-SOUND FEELING LOUNGE PARLOR.doc

Siirretty: Edan sivuille 2015.02.16 .html

 


(TAKAISIN HILJAISUUTEEN)